Leppäkertuista tietoa

• Kaksipistepirkko (Adalia bipunctata), on noin 3,5–5,5 mm kokoinen, tummajalkainen ja sen väritys on vaihteleva. Tavallisesti punaisella pohjalla on kaksi isoa mustaa täplää, mutta joskus täpliä on enemmän ja ne ovat pienempiä tai ne ovat kasvaneet yhteen. Joskus peitinsiivet ovat kokonaan mustat tai niissä on punaisia täpliä. Kaksipistepirkko on yleinen koko Suomessa. Kaksipistepirkot talvehtivat rakennuksissa.

• Kymmenpistepirkko (Adalia decempunctata) on kaksipistepirkon kokoinen 3,5–5 mm kovakuoriainen, jonka tuntosarvet ovat aina punakeltaiset. Väritys on vaihteleva. Keltaisessa etuselässä on mustia kuvioita. Peitinsiivessä tavallisesti punaisella pohjalla kuusi mustaa täplää, mutta joskus pohjalla useita punakeltaisia täpliä tai vain kaksi isoa täplää. Kymmenpistepirkko on kaksipistepirkkoa harvinaisempi ja runsain Suomen lounaisosissa.

• Ruutupirkko (Propylaea quatuordecimpunctata), on kymmenpistepirkkoa pienempi, noin 3,5–4,5 mm kokoinen ja sen etuselkä on keltainen, mustakirjauksinen. Ruutupirkon peitinsiivissä on keltaisella pohjalla enemmän tai vähemmän ruutumaisia, osin yhteensulautuneita kuvioita. Ruutupirkko syö kirvoja, mutta ravinnon puutteessa sille kelpaavat myös makeat hedelmät. Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta levinnyt Oulun korkeudelle asti.

• Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) on noin 5–5,8 mm kokoinen, jonka etuselkä on musta, silmien takana suuret kellanvalkoiset täplät. Peitinsiivissä on punaisella pohjalla yhteensä seitsemän mustaa täplää. Aikuinen toukka syö kirvoja, mutta ravinnon puutteessa sille maistuvat myös kukat sekä kypsät ja makeat hedelmät. Joinakin vuosina nähdään seitsenpistepirkkojen massavaelluksia, jolloin nälkiintyneet yksilöt purevat myös ihmisiä. Seitsenpistepirkot talvehtivat aikuisina ja hakeutuvat mielellään rakennuksiin. Yleinen koko maassa.

Leppäkertut ovat petoja, joiden pääsiallista saalista ovat kasveista ravintoaan hakevat kirvat. Saalistus voi perustua näkö-, kuulo- tai hajuhavaintoihin, joilla peto löytää ravintokohteensa. Leppäkertuille on kuitenkin kehittynyt omintakeinen, kasvien ominaisuuksiin perustuva saaliin löytämiskeino. Leppäkertut osaavat tunnistaa kirvojen suosimat kasvit. Koeoloissa tavalliset leppäkertut, seitsenpistepirkot (Coccinella septempunctata) hakeutuivat kirvojen suosikkikasveille myös silloin, kun niillä ei ollut yhtään syötäväksi saalistettavaa kirvaa.
Yhdysvaltalaisen Coloradon yliopiston tutkijat Amanda C. Williams ja Samuel M. Flaxman esittävät Animal Behaviour -tiedelehden huhtikuun 2012 numerossa tulokset kokeesta, jossa he käsittelivät härkäpavun (Vicia faba) kasveja siten, että niiden kuoresta tuli tavallista paksumpi. Näissä koekasveissa pavuilla ruokailevien kirvojen (Acyrthosiphon pisum) oli vaikea imeä kasvien ravintorikkaita nesteitä, ja siksi kasvinsyöjät joutuivat viipymään pavuissa tavanomaista kauemmin saadakseen normaalin aterian. Kirvat myös havaitsivat tämän muutoksen ja alkoivat suosia käsittelemättömiä, kuoreltaan helpommin läpäistäviä papuyksilöitä.
Kokeessa seurattiin kirvojen ja leppäkerttujen toimia kolmessa erilaisessa tilanteessa. 1) papukasveilla oli saalista mutta ei saalistajia, 2) papukasveilla oli saalistajia mutta ei saalista, ja 3) papukasveilla oli sekä saalista että saalistajia. Saaliseläimet (kirvat) ja saalistajat (leppäkertut) saivat liikkua kunkin havainnoinnin aikana vapaasti koetilassa. Tavoitteena oli selvittää, pystyvätkö saaliseläimet ja saalistaja tunnistamaan kirvojen ravintokasveissa olevia, ravitsemukseen vaikuttavia eroja.
Petojen ja saaliseläinten yhteistä kehitystä kuvaa se, että myös seitsenpistepirkot alkoivat viihtyä parhaiten nimenomaan käsittelemättömillä pavuilla, vaikka niissä ei ollut koehetkellä yhtään kirvaa. Koe on ensimmäinen julkaistu näyttö siitä, että saalistajaeläin (leppäkerttu) pystyy tunnistamaan lajilleen saaliseläimen ravintokohteen sekä myös ravitsemuksellisen laadun kasveista, joita pedot eivät itse ollenkaan syö.



Nykyään pihapiirit siivotaan liian "puhtaiksi" ja näin ollen ei leppäkertuille löydy munimispaikkoja ja ne ovat vähentyneet kovasti. Kirvat vastaavasti lisääntyvät. Leppäkertuille voi rakentaa "pesiä", joissa on rauha munia. Pesän rakenne: putki esim paksu, noin 20 cm pitkä viemäriputki tai vaikka kattohuovasta kierretty täytetään tiiviisti vähän pidemmillä n. 30 cm pitkillä ontoilla korsilla, Korsien sisään ja väleihin jää leppäkertun mentäviä rakoja, joihin ne voivat munia. Tämä putki laitetaan puun tai pensaan oksaan